Miten ne pojat nyt pärjäävät Pojista ja heidän koulunkäynnistään kannetaan nyt julkisessa keskustelussa huolta. Ovatko pojat jäämässä tyttöjen jalkoihin, kuulee toisteltavan. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että kaikkien Suomen poikien sijaan huolissaan kannattaisi olla ihan jostain aivan muusta. Tilaajille Virpi Salmi 28.9. 2:00 POJILLA MENEE NYT huonosti tai huonommin kuin ennen. Tai siltä tuntuu, kun seuraa yhteiskunnallista keskustelua. Ainakin pojilla menee huonommin koulussa kuin tytöillä, ja etenkin pojilla menee tyttöjä huonommin kansainvälistä oppimista mittaavassa Pisa-tutkimuksessa. Lukutaidossa tytöt ovat pärjänneet poikia paremmin jo pitkään, mutta kahdessa viimeisimmässä tutkimuksessa myös ero matematiikan ja luonnontieteiden osaamisessa on kasvanut tyttöjen hyväksi. Samaan aikaan uutisissa kerrotaan poikien ja nuorten miesten tekemistä rikoksista. Poikahuoli on ollut näkyvästi esillä myös mediassa. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa kirjoitettiin elokuussa, kuinka kouluissa ”[…] tyttöjen ja poikien ero on kasvanut niin suureksi, että se johtaa väistämättä ongelmiin: koko yhteiskunta kärsii, kun osa poikien lahjakkuudesta hukataan”. Onko poikien tulevaisuus nyt vaarassa? ”Keskustelussa pojista tehdään äärimmäisiä yleistyksiä ja tulee sellainen reaktiivinen paniikki, että nyt kaikki menee päin peetä”, kuvailee yliopistonlehtori, poikatutkija Harry Lunabba Helsingin yliopistosta. Lunabban mainitsemissa yleistyksissä ”pojat ovat poikia”. He eivät osaa istua paikallaan, pysty keskittymään, kykene tottelemaan ja lukevat huonosti. Huolipuheessa pojat näyttäytyvät yhtenä suurena massana, ja kärjistetysti sanottuna maalautuu kuva, että heidän oppimisongelmansa katoaisivat, kun tunneilla vain olisi enemmän pelaamista ja moponrassausta. ”Kun olen haastatellut poikia, he eivät itse tunnista itseään näistä kuvailuista ja pitävät niitä myös loukkaavina”, Lunabba sanoo. PISA-TUTKIMUSTEN uutisoinnissa jää yleensä vähemmälle huomiolle se, että monilla osa-alueilla pojilla menee hyvin, suorastaan erinomaisesti – myös koulussa. Suomalaiset pojat ovat OECD-maiden tyytyväisimpiä elämäänsä, selvästi tyytyväisempiä kuin tytöt. Nuorisobarometrin mukaan he viihtyvät koulussa paremmin kuin tytöt ja he kokevat tyttöjä useammin, että heillä on koulussa luotettavia aikuisia, joille he voivat puhua. Koulu onnistuu tukemaan poikien yleistä hyvinvointia paremmin kuin tyttöjen. Huoli poikien heikentyneistä Pisa-tuloksista on silti aiheellinen eikä sitä kannata vähätellä, Lunabba huomauttaa. Ongelma on kuitenkin siinä, miten asiasta keskustellaan ja miten poikiin suhtaudutaan. ”Tarvitaan enemmän moninaisuuden ymmärtämistä ja myönteistä puhetta pojista ja koulusta.” Viime vuosisadan alussa huolta herättivät etenkin kaupunkien työläispojat. HUOLI POIKIEN pärjäämisestä ei ole uusi asia. Se puhutti suomalaisia jo 1900-luvun alussa. Silloin kehittyi ajatus kansalaiskasvatuksesta, jonka idea oli varmistaa maalle valoisa tulevaisuus. Avainasemassa olivat nuoret, lähinnä pojat, sillä tyttöjen yhteiskunnalliseksi tehtäväksi katsottiin äitiys. Vuosisadan alun Suomi oli lähinnä maaseutua, jota myös idealisoitiin. Siellä saattoi kasvaa tervehenkisiä, riuskoja poikia raittiissa maalaisilmassa. Kaupungit nähtiin paheiden pesänä, jossa rettelöitiin ja harjoitettiin haureutta. Pojista piti kasvattaa kunnollisia kansakunnan toivoja, mutta huolta herättivät etenkin kaupunkien työläispojat. ”Puhuttiin huligaaniongelmasta, josta oltiin huolissaan etenkin porvarillisessa lehdistössä”, kertoo poikatyön historiaa Suomessa tutkinut tutkijatohtori Lauri Julkunen Jyväskylän yliopistosta. Samaan aikaan maailmalla ryhdyttiin kehittelemään ensimmäisiä teorioita nuoren kehityksestä aikuiseksi. Esimerkiksi aikansa kasvatuspsykologit esittivät, että yksilön kehitys jäljittelee samanlaisia vaiheita kuin ihmiskunnan kehitys, lakipisteenään länsimainen sivistysyhteiskunta. Nuori, puussa kiipeilevä poika eli siis vielä jonkinlaisella villi-ihmiskaudella, mutta oikeanlaisella ohjauksessa hänestä saatiin jalostettua kunnon mies ja yhteiskunnan tukipylväs. Näistä teorioista kehittyi ajatus kasvavan pojan luonteenlaadusta seikkailevana, vauhdikkaana, ehkä vähän lurjustelevanakin tekijänä, joka oli vastakohta kilteille, passiivisille tytöille. Tämä käsitys vaikuttaa yhä pojat ovat poikia -ajattelun pohjalla, vaikka nykytiede tunnistaa ihmisten moninaisuuden ihan eri tavalla kuin tuolloin. Poikahuoli saa helposti median ja poliitikkojen huomion. SUOMEN NYKYISEN poikahuolen juuret ovat 1980-luvulla. Oltiin siirrytty peruskoulujärjestelmään, jossa ensimmäistä kertaa kaikki olivat samassa koulussa sukupuolesta ja taustasta riippumatta. Silloinen kouluhallituksen suunnittelija Elina Lahelma teki 1980-luvun alussa huomion, että tytöt saavat keskimäärin parempia arvosanoja peruskoulussa, mutta pääsevät harvemmin haluamaansa jatkokoulutukseen. Media nosti tutkimuksesta kuitenkin esiin vain sen, että pojat saavat huonompia arvosanoja. Alkoi ensimmäisen kerran keskustelu siitä, kuinka ”koulu sortaa poikia”. Emeritaprofessori Lahelma toteaa eläkkeellejäämiskatsauksessaan vuodelta 2019, että huoli poikien koulumenestyksestä on noussut länsimaissa esiin siinä vaiheessa, kun poikien ja tyttöjen osaamista on alettu arvioida samoilla mittareilla. Poikahuoli saa lisäksi helposti median ja poliitikkojen huomion. Lahelma kysyy katsauksessaan myös, miksi Pisa-uutisoinneissa suurin huolenaihe on aina sukupuoliero, ”vaikka arvosanaerot erilaisista sosiaalisista ja kulttuurisista taustoista tulleiden välillä ovat olleet vähintään yhtä suuria ja kasvamassa”. MIKSI TOSIAAN huomio keskittyy sukupuolieroon, vaikka tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että Pisa- ja koulumenestysasioissa pojat eivät suinkaan ole mikään yhtenäinen ryhmä, joka joukkona kaipaa aikuisten huolipuhetta? ”Tytöistä puhuta harvemmin tällaisena monoliittina eikä ole tällaista kollektiivista ’huolta tytöistä’. On jo pitkään tehty huomioita siitä, että naisia on monenlaisia ja tytöille on sallitumpaa tehdä poikamaisina pidettyjä asioita kuin pojille tyttömäisinä. Haastattelemistani 12–15-vuotiaista pojista monet pitivät tätä tasa-arvo-ongelmana”, yliopistonlehtori ja nuorisotutkija Marja Peltola Tampereen yliopistosta sanoo. ”Syvältä tulevia sukupuolioletuksia on tosi vaikea muuttaa pelkällä päätöksellä.” Peltola on omissa haastattelututkimuksissaan huomannut, että nuoret itse kritisoivat kaikkein kärjekkäimpiä stereotypioita sukupuolista. Kun heiltä suoraan kysytään, onko tyttöjen ja poikien välillä eroja, he painottavat tasa-arvoa, yksilöllisyyttä ja moninaisuutta ja sanovat, ettei voi ajatella, että tytöt toimisivat noin ja pojat näin. ”Kun kysymystä ei aseteta näin suoraan ja puhutaan arkisemmin, stereotypiat tulevat esiin. Puheissa tytöt ovat tunnollisia ja ponnistelevat koulumenestyksen eteen ja pojat ovat luonnostaan fiksuja, eikä heidän tarvitse panostaa kouluun. Nuoret tuottavat ja ylläpitävät stereotypioita myös itse, vaikka puheen tasolla kritisoivat niitä.” Samoja rooleja toistavat myös arkiset kuvailut siitä, kuinka isät ovat rentoja, hauskoja, heidän kanssaan katsotaan leffoja ja pelataan, kun äidit nalkuttavat ja panevat siivoamaan ja tekemään läksyjä. Peltola huomauttaa, että aikuiset mielellään myös ajattelevat, että ”nuoret ovat niin fiksuja, he jättävät nämä stereotypiat taakseen”. ”Se on sellaista hyvän mielen hyminää. On aika kohtuuton ajatus, että nuorten pitäisi itse muuttaa arjessaan nämä vallitsevat käytännöt ja esimerkiksi asettua kaveripiirissä niitä vastaan. Se vaatii valtavia ponnistuksia. Ylipäätään tuollaisia syvältä tulevia sukupuolioletuksia on tosi vaikea muuttaa pelkällä päätöksellä tai tiedostamisella.” Kaavamainen suhtautuminen poikiin tuottaa kaavamaisia ratkaisuehdotuksia. POIKAHUOLI YHDISTYY Suomessa kiinteästi peruskouluun. Keskustelu sen ympärillä on kiihtynyt viime vuosina, kun kahdessa edellisessä Pisa-tutkimuksessa suomalaisten poikien ja tyttöjen osaamisero luonnontieteissä on ollut OECD-maiden suurimpia tyttöjen hyväksi. ”Matematiikka ja luonnontieteet ovat perinteisesti maskuliinisina pidettyjä aloja. Joidenkin ihmisten perusturvallisuutta tuntuu uhkaavan se, jos sukupuolijärjestystä edes hivenen ravistellaan”, Marja Peltola sanoo. Vaikka nimenomaan ”sukupuolijärjestyksen ravistelua” oppimisongelmat tutkijoiden mukaan kaipaisivat. Kaavamainen suhtautuminen poikiin tuottaa kaavamaisia ratkaisuehdotuksia, kuten sellaisia, että koulussa kaivataan lisää stereotyyppisen maskuliinisuuden malleja, jonkinlaista äijämeininkiä naisvaltaisen opettajakunnan rinnalle. ”Tuloksia ei juuri ole saatu, jos lähtökohdiksi on otettu oletettu poikien ominaislaatu ja sukupuolten vastakkainasettelu”, emeritaprofessori Lahelma toteaa eläkkeellejäämiskatsauksessaan. ”Koulun mahdollisuutta tarttua erilaisiin ilmiöihin myös välillä ylikorostetaan.” YLIPÄÄTÄÄN ratkaisuehdotuksia riittää, koska niitä on kaikilla. Liki jokainen suomalainen on käynyt koulua, joten jokaisella on myös mielessään käsitys siitä, millainen koulu on. Useilla on myös näkemys siitä, millainen sen pitäisi olla – ja miten poikien koulumenestystä voisi parantaa. Erittäin suosittuja ovat ajatukset siitä, kuinka pelaaminen, kännykät ja sosiaalinen media ovat isoja syyllisiä lähes kaikkiin koulussa ilmeneviin poikien ongelmiin. ”Ne eivät päde. Pisa-kehitys on niin pitkäaikainen. Pojat myös Kouluterveyskyselyn mukaan viihtyvät koulussa paremmin kuin tytöt ja kokevat vähemmän yksinäisyyttä ja sosiaalista ahdistuneisuutta, joten sekään selitys ei pidä vettä, että koulu syrjisi poikia”, sanoo Nuorisotutkimusverkoston vastaava tutkija Tomi Kiilakoski. Usein ratkaisuksi ehdotetaan, että kouluun pitäisi tuoda enemmän elementtejä niistä asioista, joita nuoret tekevät vapaa-ajallaan. ”Nuoret eivät välttämättä halua tällaista, he haluavat pitää koulun ja vapaa-ajan erillään.” Koulun ulkopuolinen aika sen sijaan ei näy keskustelussa, Kiilakoski huomauttaa. ”Oppiminen on monimutkainen vyyhti, jossa osa tapahtuu koulun sisällä ja osa koulun ulkopuolella. Koulun mahdollisuutta tarttua erilaisiin ilmiöihin myös välillä ylikorostetaan.” Mutta tällä hetkellä peruskoulu ei pysty toteuttamaan lupaustaan siitä, että se taustoista riippumatta tarjoaa kaikille samanlaiset mahdollisuudet seuraaviin opintoihin, Kiilakoski sanoo. Se on luettavissa Pisa-tuloksista. Erityisen ajankohtaiseksi asian tekee se, että koulutuksen merkitys yhteiskunnassa on kasvanut. Yhä harvempi pääsee pelkän peruskoulun pohjalta hyväpalkkaiseen duunariammattiin, ja ajatellaan, että pelkän peruskoulun käyminen on sama asia kuin syrjäytyminen. HUOLTA POIKIEN huonommasta koulumenestyksestä ei ratkota tuijottamalla sukupuolten välisiä eroja, vaan keskittymällä ihan muuhun asiaan. ”Se kiusallisin kysymys on, miten paljon tausta vaikuttaa”, Tomi Kiilakoski sanoo. Vastaus on, että paljon. Hyvin toimeentulevien, korkeasti koulutettujen vanhempien pojat pärjäävät koulussa parhaiten. Mitä pidempään perheet saavat toimeentulotukea, sitä huonompia arvosanoja lapset ja nuoret saavat, ja mitä aiemmin lapset siirretään huonoista perheoloista pois, sitä parempia arvosanoja he saavat, sukupuolesta riippumatta. ”Esimerkiksi sote-uudistuksen yhteydessä ei puhuttu tällaisista heijastusvaikutuksista lainkaan” Kiilakoski sanoo. Siinä missä Pisa mittaa niin sanottujen perinteisten kouluaineiden osaamista, kansainvälisesti mitataan myös nuorten yhteiskunnallisia tietoja, osallistumista ja asenteita. Tutkimuksen nimi on ICCS ja viimeisin on vuodelta 2016. Sen tulokset eivät ole Suomessa juuri huomiota saaneet. Yhteiskunnallisten tietojen osalta ne mukailevat Pisa-tilastoja: Suomi sijoittuu maiden vertailussa kärkikastiin ja sukupuolierot ovat osaamisessa samankaltaiset. Sen sijaan suomalaisnuoret erottuvat tutkimuksessa joukosta sillä, että he ovat harvinaisen vähän kiinnostuneita osallistumaan aktiiviseen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, eivätkä he luota kykyihinsä siinä. Siitä ei ole oltu huolissaan.